Säästäminen ja tulojen kasvattaminen

Säästäminen ja tulojen kasvattaminen

Säästämistä ajatellaan helposti käytännössä kulujen karsimisena. Jostakin syystä, se on usein ensimmäinen asia, joka tulee mieleen. Pitää vähentää kuluja, jotta voi säästää. Nykyään monet ovat jo oivaltaneet myös toisen näkökannan säästämiseen. Jos lisää tuloja tavalla tai toisella, voi kuluttaa saman verran kuin ennenkin, mutta säästöön jää silti rahaa. Kumpi näistä kuulostaa houkuttelevammalta. Monelle tuo jälkimmäinen. Silloin pitääkin miettiä keinoja, joilla voi lisätä tuloja ja keskittyä siihen.

Miten lisätä tuloja

Jos on kuukausipalkkalainen, tulojen lisäys niin, että tekee vain yhtä päätyötä, onnistuu lähinnä palkankorotusten tai bonusten avulla. Jotta saa palkankorotuksen muutenkin kuin indeksikorotus tai yleiskorotusmielessä, pitää ansaita se työnantajan näkökulmasta pääsemällä tavoitteisiin ja jopa ylittämällä ne, tai sitten tekemällä jonkin ylimääräisen projektin. Nämä ovat vain esimerkkejä. Lisäksi siihen tarvitaan myös rohkeutta, että uskaltaa pyytää palkankorotusta. Tämän lisäksi yhä enenemässä määrin ihmiset tekevät lisätöitä oman perustyönsä lisäksi. Lisätyöt voivat olla erillisiä projekteja, freelance töitä, harrastukseen liittyviä töitä esimerkiksi valokuvaus tai musiikkiesiintymiset tai kevytyrittäjyys. Keinoja on monia. Tärkeää on miettiä, mitä erityistä osaamista pystyn tarjoamaan tai mitä erityisiä taitoja minulla on, joita voisin käyttää tässä hyödyksi. Jos tykkään leipoa tai tehdä kakkuja, voin myydä niitä. Nykyisessä SOME-maailmassa omien töiden markkinointi on helppoa.

Säästäminen ja lainat

Säästämistä isommassa mittakaavassa voi suunnitella myös ottamalla lainaa jotakin isompaa käyttötarkoitusta varten esimerkiksi asunto. Samalla pystytään kartuttamaan varallisuutta eli saadaan turvaa pitkällä tähtäimellä omaan talouteen. Lainaa voi myös joutua ottamaan nopeita pienempiä hankintoja varten esimerkiksi astianpesukone tai auto. Nämä on kuitenkin kulutustavaroita, joiden omistaminen ei varsinaisesti lisää varallisuutta. Uuden auton arvo laskee nopeasti, joten myydessä tuskin saa lähellekään sitä määrää rahaa takaisin, kun siitä itse on maksanut. Lainoja voi siis olla joko niin sanottuja hyviä lainoja tai huonoja lainoja. Hyvät lainat kartuttavat omaisuutta ja huonot lainat luonnollisesti eivät.

Erilaisia lainoja

Lainoja on siis hyvin monen erilaisia. Itse on hyvä miettiä mikä on laina, mihin tarkoitukseen minä lainaa oikeasti tarvitsen. Erilaisilla lainoilla on erilaiset ehdot ja erilaisia lainoja voi vertailla. Jotkin lainat vaativat reaalitakuut ja toiset eivät. Lainan koko ja laina-aika vaikuttavat lainoihin. Samoin lainojen takaisinmaksu. Lainantarjoaja katsoo aina, millainen riski lainantakaisinmaksulla on. Tämä vaikuttaa lainan ehtoihin. Näitä ehtoja pitää huolellisesti punnita ja verrata ja senkin jälkeen vielä kerran miettiä, onko laina todella tarpeen. Asuntolainat, opintolainat, autolainat, kulutuslainat, erilaiset joustoluotot  – erityyppisiä lainoja todella löytyy ja niihin liittyvät tarjoukset ovat hyvin erilaista. Mitä tarkemmin itse pystyy määrittelemään lainan tarpeen ja todella huolehtimaan, että lainan pystyy maksamaan takaisin ja käyttämään siihen tarkoitettuun ostokseen, lainalla voi myös positiivisessa mielessä pystyä lisäämään omaa taloudenhallintaa niin, että pystyy hankkimaan sen mitä mukavaan elämiseen tarvitsee. Tämä siis mikäli haluaa mukavan elämän nopeammin kuin se säästämällä olisi mahdollista. 

Miten hoitaa useita eri lainoja

Elämän eri tilanteiden takia on mahdollista, että lainoja on kertynyt useisiin eri tarkoituksiin. Erityisesti tänä päivänä, kun osamaksumahdollisuudet on hyvin tarjolla jokaiselle, näin voi helposti käydä. Lainojen hoito saattaa silloin muodostua hyvinkin kalliiksi ja rahaa ei enää jää paljonkaan muuhun vaikkapa säästämiseen. Silloin kannattaa miettiä olisiko tarpeen ottaa yksi isompi laina ja maksaa useat pienemmät lainat pois.

Niin sanotut yhdistelylainat on tuoneet monelle helpotusta talouden hallintaan. Kaiken kaikkiaan siis lainoja on nykyään tarjolla huomattavasti enemmän kuin ennen ne perinteiset asunto-, opiskelu- ja autolainat. Jos niistä on hyvin perillä, voi omaan talouteen löytyä hyvin järkeviä ratkaisuja eri tilanteisiin niin, että oma talous kuitenkin pysyy hallinnassa. Hyödyntämällä netin vertailupalveluita voi löytää halvimman kulutusluoton ja säästää jopa useita satoja euroja vuodessa.

Lähde: epressi

Oletko sinä vuokralainen – vai omistusasunnon omaava?

Monet miettivät tätä kysymystä pitkään, mennäkö tai jäädäkö vuokralle, vaiko investoida omaan kotiin? Molemmissa on omat puolensa, mutta lopullisen päätöksen teet aina sinä itse. Vuokra-asuminen on kuitenkin täysin hyväksyttävä vaihtoehto, ja tuon linkin kautta pääset lukemaan enemmän vuokralla asumisesta.


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta:

Junat Kartalla
Asuntomarkkinat
Kiinteistöhuolto
samsung galaxy s21 ultra
Samsung XCover 5
Sähköpotkulauta vuokraus
Kryptovaluutat
Kasinot suomi
Suositut koirarodut
Google Pay maksaminen

1 thought on “Säästäminen ja tulojen kasvattaminen

Vastaa